Qvalia FI

Ostosta maksuun -automaatio

Ostosta maksuun -automaatio on enemmän kuin vain sujuvia sisäisiä prosesseja. Yhteistyötä toimittajien kanssa voidaan virtaviivaistaa uusien, datapohjaisten mahdollisuuksien avulla – tarvitsematta kuitenkaan tehdä aikaavieviä muutoksia ERP- ja taloushallinnon ohjelmistoon. Tutustu ostoreskontran automatisointiin – Qvalia.

Huolehdi omasta liiketoiminnastasi

Ohjelmisto on erinomainen ratkaisu vaativista ja toistuvista tehtävistä selviytymiseen varsinkin laskutapahtuman hallinnassa. Mutta useimpien ihmisten mielestä prosessit ovat vaativia ja liian usein itseään toistavia, vaikka ratkaisuja on paljon ostosta maksamiseen ja tilaamisesta suoritukseen saakka. Mutta silti poikkeamiin ja virheellisiin laskuihin haaskataan liikaa aikaa. Qvalia tarjoaa ratkaisun. Keskity omiin, ja palauta ongelma laskun laatijalle pilvipohjaisen laskujen automatisointiympäristön avulla.

automation2x1

Automaatioratkaisumme

Palauta ongelma lähettäjälle

Älä haaskaa organisaatiosi aikaa laskujen virheellisen tunnistetietojen vuoksi. Virheellisen osoitteen ja puutteellisten viitteiden kaltaisten ongelmien ei pitäisi päätyä työpöydällesi. Qvalia palauttaa kaikki virheelliset laskut toimittajallesi. Heti.

Varmista oikea hinta

Maksatko sovitun hinnan ostetuista tuotteista ja palveluista? Et välttämättä. Sovittua vastaamattomat laskut ovat merkittävä pääoman menettämisen syy. Qvalia mahdollistaa laskujen tarkastamisen automaattisesti ja heti. Anna toimittajan jakaa hinnoittelutiedot tai päivitä hinnastot helposti itse.

Yhteydenpidolla vältät ongelmat

Erimielisyyksien hallinta vie aikaa koko organisaatioltasi, vaikka syynä on yleensä inhimillinen virhe, joka on helppo korjata. Qvalia mahdollistaa saumattoman yhteydenpidon organisaatiosi ja toimittajan välillä. Toimitusehtojen ja hintojen päivittämisestä erimielisyyksien ratkaisemiseen. Kaikki yhdessä paikassa. Täysi läpinäkyvyys organisaatiollesi, toimittajallesi ja tiimillesi.

Aloita automatisoiminen

Rekisteröidy

Kirjaudu Qvalian pilvipohjaiseen ohjelmistoympäristöön, niin pääset vauhtiin alta aikayksikön. ERP-integrointia tarvitaan vain vähän.

Aloita

Aloita ostolaskujen reitittäminen Qvalian kautta. Päätä määrä itse.

Määritä

Määritä automatisointisäännöt helposti organisaatiollesi. Koodaamista ei tarvita.

Palauta virheet

Virheelliset laskut palautetaan alihankkijalle heti.

Säästä aikaa

Organisaatiosi voi käyttää aikaa tärkeisiin asioihin.

Mukauta

Tapahtumapohjainen maksu. Ei piilokustannuksia. Lisää tai poista toimintoja tarvittaessa.

Investoinnin tuotto? Lempiaiheemme

Toistuvien tehtävien automatisoimiseen kätkeytyy valtavasti mahdollisuuksia parantaa tuottavuutta ja vähentää virheitä. Tutkimusten mukaan 10 % laskuista on virheellisiä. Mitä se maksaa organisaatiollesi?

roi2x1

”Paranna organisaation tuottavuutta. Auta henkilöstöä keskittymään tulevaisuuteen menneisyyden sijasta.

Tulos

  • Paranna organisaation tuottavuutta. Auta henkilöstöä keskittymään tulevaisuuteen menneisyyden sijasta.
  • Vähennä ostoreskontratapahtumien kustannuksia ja kehitä liiketoimintaa analysoimalla ja estämällä poikkeamat.
  • Ota käyttöösi seuraavan sukupolven automaatio ja kulujen analysointimahdollisuudet.

Pyydä kutsu